| |
Kun lääkeyhtiö Eisai vuonna 2005 suunnitteli toiminnan aloittamista Ruotsissa ja Pohjoismaissa, tehtävää suorittamaan valikoitiin Christer Ahlberg. Toimittuaan toimialajohtajana, markkinointijohtajana ja myyntijohtajana useissa lääkeyhtiöissä Ruotsissa hän tunsi alan. Sen vuoksi valinta oli Eisaille helppo. Valinta oli helppo myös Christer Ahlbergille. Tyypillisenä yrittäjähenkisenä henkilönä hänen oli vaikea vastustaa Eisain tarjousta rakentaa toiminta alusta alkaen.
Christer Ahlberg sai tutustua Eisain laajentumissuunnitelmiin, yhtiön kunnianhimoisiin tavoitteisiin tulla tyypillisestä japanilaisesta lääkeyhtiöstä globaaliksi toimijaksi. Suunnitelmiin kuului Ruotsin ja Pohjoismaiden pääkonttorin perustaminen Tukholman alueelle. Se houkutteli. Samoin houkutteli HHC (Human Health Care = inhimillinen terveydenhoito). Käsite kertoo osuvasti yhtiön vision ja tehtävän toimia aina potilaiden ja heidän omaistensa parhaaksi.
- On totta, että lääkeala teollistuu kiihtyvällä vauhdilla. Siinä potilas unohtuu helposti. Eisain pyrkimys inhimillisen terveydenhoidon turvaamiseen tuntui hyvältä, sanoo Christer Ahlberg.
- Lääketeollisuudessa lienee täysin ainutlaatuista, että osakkeenomistajat ovat virallisesti valtuuttaneet yhtiön asettamaan aina potilaat ensi sijalle. Sehän on peräti kirjattu ylös "perustuslakiimme", sanoo Christer Ahlberg.
Joustava organisaatio
HHC edellyttää yhtiöltä joustavuutta, herkkäkuuloisuutta ja hajautettua organisaatiota. Eisai on sitä.
- Olemme siellä, missä toimimme. Muuten se ei onnistuisi, sanoo Christer Ahlberg.
- Uskon malliimme. Sen sijaan, että olisimme keskittyneet ja keskittäneet toimintamme muutamiin tuotantolaitoksiin ja kasvaneet sitten niistä lähtökohdista, olemme valinneet hajauttamisen. Etäisyydet lyhenevät, saamme paikallistuntemusta ja voimme sopeuttaa toiminnan kunkin maan terveydenhoitotarpeiden mukaan. Christer Ahlbergin mielestä Eisain monet tuotantolaitokset eri puolilla maailmaa ovat välttämättömyys, jotta yhtiö voi lunastaa tunnuslauseensa sisältämän lupauksen inhimillisestä terveydenhoidosta. Kaikki laitokset ovat strategisesti suunniteltuja, jotta Eisai voisi parhaalla mahdollisella tavalla nähdä paikalliset tarpeet ja sopeuttaa tuotantonsa niiden mukaan.
- Hajautettuna organisaationa meidän on helpompi tavoittaa paikallista tietoa ja paikallisia kokemuksia. Olemme yksinkertaisesti lähempänä potilaita, lääkäreitä ja terveydenhuollon vastuuelimiä, sanoo Christer Ahlberg.br/>
Varovainen alku
Eisain aloittaessa toimintaansa Ruotsissa se eteni varovasti. Työ alkoi kotikammarissa tai oikeammin vinttihuoneessa Christer Ahlbergin kotona. Nyt käynnistyksestä on kulunut muutamia vuosia. Tänä päivänä toimisto sijaitsee Danderydissä ja Pohjoismaissa on parisenkymmentä työntekijää.
Saadakseen tuotteensa markkinoille yhtiö teki aluksi yhteistyötä muun muassa Pfizerin ja Janssen-Cilagin kanssa. Yhteistyö jatkuu joiltakin osin edelleen, mutta koska Eisai on kasvanut, olemme päättäneet astua esiin ja lisätä näkyvyyttämme myös omalla nimellämme. Taustavoimana on ollut koko ajan japanilaisen emoyhtiön taloudellinen vahvuus. Samoin Euroopan pääkonttori Englannissa.
- Tämä on ollut mukava matka, sanoo Christer Ahlberg. Aloitimme pienessä mittakaavassa. Nyt meillä on toimintaa kaikissa Pohjoismaissa.
Lupaava tulevaisuus
Eisain laboratorioissa ympäri maailmaa on meneillään 400 tutkimusprojektia. Useissa näistä projekteista tehdään koko ajan ankarasti työtä uusien lääkkeiden tai hoitomenetelmien kehittämiseksi. Tämän tutkimustyön tuloksena Eisai on tuonut viisi uutta lääkettä pohjoismaisille markkinoille vuoden 2005 jälkeen. Tuotesalkussamme on lääkkeitä muun muassa Alzheimerin tautiin, epilepsiaan ja kipuihin. Nyt panostamme lisäksi entistä parempien tuotteiden kehittämiseen useilla eri terapia-alueilla.
- Kehitteillä on useita uusia lääkkeitä esimerkiksi tehohoitoon ja Parkinsonin tautiin. Myös syövän hoidossa teemme erittäin lupaavaa kehitystyötä, sanoo Christer Ahlberg.
- Hieman myöhemmin ovat tulossa lääkkeet, joiden uusi vaikutusmekanismi hillitsee Alzheimerin taudin etenemistä ja toivottavasti parantaa sen.
|
|