![]() |
||
Tietoja EisaistaPotilaat ja heidän omaisensa ovat tärkeintä Eisaille!Tällainen lupaus velvoittaa. Voidakseen lunastaa lupauksensa Eisai on luonut ainutlaatuisen, hajautetun organisaation, jossa yhdistyy potilasläheisyys ja hyvä liiketoiminta. Potilaista ja heidän omaisistaan huolehtiminen heijastuu Eisain koko toiminnassa. Eisai käyttää tästä nimitystä Human Health Care (HHC). Eisai on lääkeyhtiö, jonka juuret ovat Japanissa. Pääkonttori sijaitsee Tokiossa, aivan Koishikawan yliopistollisen sairaalan ja Tokion yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan läheisyydessä. Eisai harjoittaa alan johtavaa tutkimus- ja lääkkeiden kehitystyötä maailmassa seuraavilla alueilla: neurologia, gastroenterologia, tehohoito ja onkologia. Eisai kehittää lääkkeitä muuan muassa Alzheimerin tautiin ja muihin dementiasairauksiin, epilepsiaan, Parkinsonin tautiin, vatsa- ja suolisairauksiin, tehohoitoon ja syöpään. Perustamisestaan vuonna 1941 lähtien yritys on kasvanut nopeasti ja tänä päivänä Eisai toimii Japanissa, USA:ssa, Euroopassa ja useimmissa Aasian maissa. Pian Eisai käynnistää toiminnan myös Lähi-idässä, Oseaniassa ja Venäjällä. Vuodesta 2006 lähtien Eisailla on ollut edustus kaikissa Pohjoismaissa. Pohjoismaiden pääkonttori sijaitsee Danderydissä, aivan Tukholman pohjoispuolella. Tervetuloa! |
||
| Toimitusjohtajan terveiset | ||
| Toimitusjohtaja Christer Ahlberg kertoo Eisain toiminnan lähtökohdista - "Potilas on meille tärkein" | ||





| EISAI I NORDEN Klicka på kartan nedan |
||
| Eisai maailmanlaajuisesti | ||
| Eisai Inc. | ||
| Eisai Englanti | ||
| Eisai Japani | ||

